
Puhetta lähinnä käsitöistä, kirpputorilöydöistä ja muusta näpertelystä 49-v. lapsellisen (2kpl) ukollisen (1kpl) sekä eläimellisen (kissa) naisen olohuoneesta. Kommentoi mitä vain!
Kaikenlaista on tullut aloitettua, näitä ristipistojakin on jo muutaman vuoden takaa. Tämä on eka jonka olen saanut valmiiksi asti. Johtuneeko siitä että ei ole niin suureellinen kuin nuo muut aloitetut (löytyvät sivupalkista).Tämä valmistui muutamassa tunnissa äidilleni synttärilahjaksi. Pussukan täytin Lumenen käsi- ja kasvovoiteella.

Nämä mallikuviot ovat jostakin käsityölehdestä, pussukan kangas on vanhasta verhosta jonka olen ostanut joskus kirpputorilta. On tullut hamstrailtua kankaita myöhempää käyttöä varten, lähinnä ajattelin tilkkutöitä. Niiden aika on sitten joskus.
No, siinähän ne tulivat kaikki samalla kertaa. Pitkästä aikaa taas täällä, olisi kiva ryhdistäytyä mutta kun ei. Tätäkin postausta olen ollut tekemässä jo monta kertaa, mutta nyt se vihdoin valmistuu.
Aiheena aivan ihana löytö Suuri Käsityö lehdestä jo joku vuosi taaksepäin. Kun näin tämän mallin siellä päätin että joskus se vielä valmistuu ja tadaa vihdoin kisu on valmis.

Edestä ja takaa. Lankana joitain nöttösiä jämälankoja, huopaa nenänä ja napit silminä. Viehkeä hymy on varsipistoja.


Nämähän piti valmistua jo perunan nostoon mutta ei sittenkään. Pari päivää myöhästyi ja sitten en enää viitsinyt pitää mitään kiirettä näiden kuvaamisessakaan. Nämäkin Nallea ja ihan samanlaiset kuin nuo valkoisetkin. Tuo väri ei kuvassa ole ihan oikea, se on paljon enemmän violetti, kamera hieman vääristää. Tykkäystä herättivät ja tytölleni menivät. Tiimalasikantapää ei vieläkään ihan onnistunut kummat "reiät" jää ihan väkisin tonne ylälaitaan.
Pari pipoa on valmistunut ja muita uusia tekeleitä on taas aloitettu kasapäin. Apuaaa huutaa pari tosi vanhaa kasan alimmaisena, tahtoo valmiiksi!
Kiitos kaikista kommenteista noissa aiemmissa postauksissa, ne aina ilahduttavat 
Ullaneuleesta löysin kivan ohjeen Kuuran kosketus ja sen mukaan väsäsin sukat. Sukissa on molemmissa sivuissa helppo pitsineuleraita ja kantapää on tiimalasimallinen. Mun mielestä tämä tiimalasi on huomattavasti helpompi neuloa kuin tavallinen käännetty kantapää.

Nämä heitän myös perunalaariin, vihdoinkin ekat sukat sinne. Toiset samanlaiset eri väriset ovat jo puikoilla.
Laitan tähän myös kivan löydön kirpparilta. Nykyään on Jokatyypin kaavakirja mutta ennen oli helppotekoisia vaatteita. Kirja on suomennettu vuonna 1976, alkuperäinen painos on mimeltään Kläder för alla vuodelta 1974. Kirjasta löytyy luonnollisessa koossa oleva kaava-arkki ja luulen että joitain vaatteita tulee tehtyäkin. Toivottavasti ompelukärpänen puraisee!

Viron villa on ihanan lämmintä! Tämä lämmittää kivasti hartioita ja on sopivan simppelin pituinen kun loppuu heti vyötärölle. Malli on oma ja koristeet laitoin huvin vuoksi etukappaleelle. Noi taskut on tehty vähän pussittamaan vyötäröjousteen päälle.


Vihreän sävyistä lankaa olisi vielä kaapissa, siitä pitäisi tulla huivi - joskus.
Vaikkakin aikamoista hiljaiseloa vietänkin liiityin sentään sukkasatoon ajoissa. Pari päivää olen kitkuttanut Ullan ohjeella sukkia, kohta olen jo kantapäässä asti ja se on paljon se, ainakin minulta.
Hiukan harmittaa kun en ole vieläkään saanut yhdelle puikolle jo kauan sitten aloitettua kirjoneulevillatakkia. Hihat ja etu-takakappaleet on kaikki valmiina kainaloihin asti ja täytyy todella tutkia ohjetta että saisin sen joskus valmiiksi. Pah! Ehkä joku kaunis päivä. Minä kun en ollenkaan ole ainakaan mikään bleiseri-ihminen tuo villatakki olisi kiva näin syksyllä.
Valmistakin olen sentään saanut aikaiseksi. Viron villasta neulottu liivi on nähnyt päivänvalon jo pari viikkoa sitten. Pidettykin jo on, ja kuvankin laitan kun saan aikaiseksi.

Muuten sukkasadossa olen Perunalaarin kamaa.
Kesälomareissulla tuli koluttua joitain kirpputorejakin ja yhdestä löytyi Karjalan kirjonta kirja. Mallit ovat tosi hienoja, ommeltavia joihin ei todellakaan omat taidot riitä, kuitenkin mieli tekisi joskus yrittää.. Kirjasta löytyy mm. revinnäiskirjontaa, erilaisia reikäompeleita vaikka minkälaisiin kuvioihin ja loppupuolella nurjaton etupistokirjonta sekä ketjuvirkkauskirjonta. Kiinnostusta lisää se että omia sukujuuria löytyy Karjalan puolelta ja olisi hauskaa osata myös jotain heidän käsityöperinteestään.
Pari ristipistokirjaa tuli huudettua huutonetistä, nämä sisältävät mukavia ei kovin vaikean näköisiä malleja. Ne muutamat aloitetut ristipistotyöt ovat vieläkin kesken.


Tässä kuvassa nurjatonton etupistokirjonta kuvioita.
Tässä kuva jo joskus talvella valmistuneesta kietaisuneuleesta. Olisiko ohje ollut Novita lehdessä? En jaksa muistaa, aikaa siitä on kumminkin vierähtänyt jo aika hyvä tovi. Lankana mulla oli Novitan Rose mohair, värinä tumma punapinkki. Tykkään, kerrankin neule joka on sopiva, ainoastaan nuo nauhat ovat aivan liian pitkät. Tein ne ohjeen mukaan enkä silloin ajatellut sen kummemmin lopputulosta. No pätkät pois ja päättelyt päälle jos nyt joskus tulee tehtyä. Ohjetta muutin hihan pyöriöissä, ohjeen mukaan olisi tullut olkapäille ryppyjä enkä niistä niin tykkää, muutenkin harteikkaana.

Hiukan pitkäksi venähti tämä blogitauko eikä niin mahtavasti mitään töitä ole valmistunutkaan. Vanhoja tekeleitä olen yrittänyt tehdä valmiiksi ja itselleni luvannut ettei mitään uutta laiteta alulle ennenkuin muutama keskeneräinen on valmis! Muutama valmistunut odottaa kuvaamista, ehkä saan huomenissa niistä kuvat tänne.
Tässä jo pitkään tekeillä ollut ihanainen ruusukappa. Onhan sillä jo pituutta mutta sijoituspaikka olisi makkarissa ja se ikkuna on ihan julmetun iso.

Virkattu on niin töissä kun lomallakin ja keksin mielestäni hyvän idean mallin seuraamiseksi. Toimii tälläisessä kuviossa joka toistuu samana koko ajan. Yksinkertaisesti laitoin kaksi hakaneulaa kuvion samaan kohtaan aiempana ja niitä siirtämällä pysyy kerroksissa hyvin mukana. Hakaneulat näkyvät hiukan huonosti tuossa kuvassakin. Ei tarvitse tihrustaa mitään pientä kaaviota missä kerrokset menevät koko ajan sekaisin! Tietenkin piirroksen voisi suurentaa mutta tämä sopii ainakin minulle, laiskalle!
Mukavaa heinäkuun loppua täällä poikkeaville!
Tässä on mennyt aika pitkä tovi ilman minkäänlaista elämää täällä blogipuolella. Kenties tahti muuttuu tai sitten ei, vaihdoin kuitenkin uuden pohjan, vaihtelu virkistää.
Punainen mohairneule on kokoamista vaille valmis ollut jo pitkään, samoin virolaisesta villasta neulottu lyhyt liivi on kanssa viittä vaille valmis. Kirjoneulevillatakista on menossa toinen hiha, kaarrokkeessa taitaa olla kyllä aikalailla päänvaivaa, toivon mukaan siitä selviytyy. Yksi harmaa kaulahuivi on valmistunut jo joskus helmikuussa, Ravelryyn olen siitä kuvan laittanut, tänne en ole vielä saanut aikaiseksi.
Kirjojakin on tullut ostettua joten kaikenlaista käsityön puolelta on menossa, jotenkin ei vaan ole tullut tänne mitään postailtua, välillä tuntui että ihan liikaakin tuli istuttua koneella joten olen sitä ihan tietoiseti vähentänyt.
Blogilistalla ovat lukijat pysyneet, mukavaa, vaikka ei ole tullut mitään juuri kellekään kommentoituakaan, sillointällöin sentään olen suosikkieni sivuja selaillut.
Kaikille täällä poikkeaville oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa!

TEKEILLÄ
Kirjoneuletakki 7-veikasta
- kerran purettu ja uudelleen aloitettu
- valmiina hihat ja etu-takakappaleet
Ruutuvirkattu kappa
- 20 cm valmiina
+ 42 cm + n.50cm
+ jonkin verran
Ruusuinen pitsiliina
Miehelle villapusero
Miehelle harmaat villasukat